Lampaita ja kadonneita ukkoja

Aamusta ampaisimme Somerolle paimennukseen. Warma pääsi pitkästä aikaan lampaille. Ensimmäisellä kierroksella herralla oli liina perässä.
Mutta minä... Min se suuri  jarru tuolle otukselle olen, mutta onneksi tässä on mahdollisuus pääästä pikkuruisin askelin eteenpäin.

Omat huomiot:

• jos olen lampailla ja kutsun koiraa, niin en lähetä sitä automaattisesti ensin hakukaarelle, vaan mennään suunnitelman mukaisesti
• kutsun koiraa rauhallisesti ja mikäli koira ei lähde liikkeelle, niin liinasta apuja
• koiralle positiivista palautetta

Toisella kierroksella Laura oli Warman kanssa. On se rahtusen erilaista katsella. Mutta sitä on siis oikeasti mukavaa katsella. On hienoa nähdä taitavan ihmisen menoa. Onhan Warma mennyt agilityäkin toisen kanssa ja myös sitä oli kiva seurata.

Lampailta suunistimme hakumettään. Ilmoitin jo heti alkuun, että koira on väsynyt. Mitä vielä. Siellähän se lepäili, samalla kun minä kipitin pitkin mettää.

Kolme ukkoa ja tuulella mentiin. Herra lähti hyvin, käytti nenäänsä ja kaikki ukot löytyivät. Yhtään ei aristellut tai muutakaan. Ruoka kelpasi, mutta lelut eivät iskeneet tällä kierroksella.

Minähän olin jo varautunut siihen, että metsästä voisi mahdollisesti löytyä jotain uutta ja jännittävää. Edellisinä päivinä pyörätuoli, jonka kanssa oli jo tovin matkaa menty, olikin yhtäkkiä maailman utopistisin asia. Kantorepussa ollut lapsukainen hämmästytti myös, samoin kerran kohdalle osunut poni. Kaikista ollaa  kuitenkin yli päästy ja elämä jatkuu!