Niin kivaa! Tykkään! Koiran nenä on aivan mahtava kapistus ja käyttömahdollisuuksia vaikkka mihin.
Olin Warman kanssa ID-hajutunnistuskurssilla. Viikonlopun tuo kesti ja porukkaa oli kourallinen, mutta juuri passelisti. Vetäjä oli entuudestaan tuttu aikaisemmilta hajukursseilta vanhan koirarouvan kanssa. Vetäjällä on niin työ- kuin harrastuskokemusta virkakoirapuolelta ja omaa kasvatustoimintaansa painottaa käyttökoiriin.
Alkunsa käytiin teoriaa parisen tuntia läpi. Kun tuon teoriaosuuden on parin vuoden aikana kuunnellut läpi ainakin kolme kertaa, niin se oli näpsäkästi pureskeltu läpi.
Lyhyesti sanottuna koira voi oppia tunnistamaan noin 2 000 erilaista hajua. Koiralla haju lähtee suoraan nenästä päänuppiin ja se tunnistetaan siellä. Ihmisellä vastaavassa tilanteessa viesti kulkee monen omituisen reitin kautta. Ja kyllähän koiralla on tuota hajupinta-alaa huomattavasti enemmän kuin ihmisellä. Yksi asia, mikä on hyvä muistaa; koira kyllä haistaa ja nenä toimii, vaikka suu olisikin auki.
Ruokatauolla hajustimme kukin omia harsotaitoksiamme läjän ja jaoimme niitä puhtaisiin lasipurkkeihin. Ihmisellähän esim.pää, kasvot, rintakehä ja selkä erittävät hyvin aromeja ja jokainen noista paikoista tuoksuu myös hieman erilaiselta. Sujauttelimme siis lappujamme rintaliiveihin, vyötärölle, paidan alle jne.
Jokainen osallistuja toi mukanaan valmiiksi puhdistetut lasipurkit kansineen. Itse olin pessyt ja keittänyt omia purnukoita sekä pussittanut kaikki omiin pusseihinsa. Kaiken varalta nappasin mukaan aamulla myös omaa "hajuvettäni" (=vettä, jossa olen pessyt itseäni ilman saippuaa).
Käytännön osuuksissa olin koiran kanssa lattiatasolla. Namit oli taskussa ja appari hoiti naksuttelun. Warma sai ensin haistella yhtä purkkia, jossa oli M-rouvan hajustama lappu. Appari hoiti hienosti naksuttelut. Naks, kun koiran nenä oli purkissa ja minä kaivoin kiltisti makupalan esiin. Koska olen aina saanut ohjeeksi "palkka aina hajulta", niin myös tässä kihdin uskollisesti noudatin tätä. Tätä mentiin ensimmäinen kierros. Warma teki työnsä, vaikka aivan lopussa unohtuikin haaveilemaan ja tarjoilemaan kaikkea muuta. Onnistumuseen lopetettiin.
Itse olin naksuttelijana valloittavalle vesikoiran pennulle. Taitava koiruus, mutta naksuttelija olisi saanut olla parempi. Olikin yllättävän vaikeaa naksutella toiselle.
Toisella kierroksella jatkoimme samaa, mitä ensimmäiselläkin. Warma oli paremmin perillä ja minä puolestani sain pidettyä yllä mielenkiintoa purkkia kohtaan. Vaihtelin aktiivisesti purkin paikkaa. Warman kieli oli myös aktiivisesti osallistumassa tähän touhuun.
Toisena päivänä aloitimme purkeilla. Warmalla oli yksi hajustettu ja yksi hajustamaton purkki. Pikkuherran kieli oli miltei nenää nopeampi ja purnukoita oli maisteltu kohta useampaan otteeseen. Jatkossa Warmalla tuleekin olemaan kannellisia purnukoita.
Purkkikierroksen jälkeen siirryimme ulos. Vetäjä demostroi vauvan talkilla, miten haju leviää. Kokeile koiran nenän korkeudella tuiskauttaa talkkia ilmoille ja näet, miten haju leviää.
Olin ensin vesikoiralle hajuna. Seisoin pienen matkan päässä vesikoirasta. Koiran ohjaaja teki valmistelunsa ja sitten oli minun vuoroni. Tiputin maahan hajustamani vaateartikkelin ja tuon pipon päällä esittelin vesikoiralle makupaloja. Seuraavaksi sitten vain tossua toisen eteen ja piiloon. Vesikoiralla ei mennyt kauaa ihmislöydössään!
Warman vuorolla ampaisimme paikalle. Koska olin unohtanut liinan kotiin ja liivit puolestaan ovat mystisessä piilossa, niin lähdimme liikkeelle perinteisellä pannalla ja hihnalla. Herra lähti reippaasti liikkeelle ja kipitimme pitkin pusikkoja. Jäljen tekijä ei aivan sellaista ryteikköä pitkin ollut ampaissut, mutta Warmalla oli vauhtia ja silloin mentiin suorinta reittiä. Itse asiassa jäljen tekijä oli kuulemma mennyt suhteellisen siistiä reittiä.
Toisella kierroksella vesikoira oli aivan eri innokkuusasteella liikenteessä. Taitava ja hurmaava vesikoira suoritti jäljen erinomaisesti.
Warman toinen jälki olikin jo ensimmäistä haastavampi. Vaikka ensimmäisen jäljen kohdalla meninkin jo sokkona (=minulla ei siis ollut tietoa reitistä), niin tällä kierroksella lähdettiin Warman kanssa molemmat sokkoina liikkeelle. Warma lähti reippaasti ja minä puolestani maltoin tulla rauhallisemmin perässä. Muutaman kerran Warma varmisti hajun suuntaa, mutta sokkona olemisessa olen mestari. Warma sai todellakin itse selviytyä jäljestä ja hyvin selviytyikin, ihminen löytyi ja koira sai ansaitsemansa mustamakkaran palaset. Vetäjä tuumasikin lopuksi, että Warma näyttäisi luontaisesti hakeutuvan tuulen alapuolelle. Warmahan ei siis mitään siisteintä reittiä valinnut kuljettavaksi. Hienosti Warmalla meni!
Kaiken kaikkiaan mukavat päivät ja tästä on hyvä jatkaa.
Olin Warman kanssa ID-hajutunnistuskurssilla. Viikonlopun tuo kesti ja porukkaa oli kourallinen, mutta juuri passelisti. Vetäjä oli entuudestaan tuttu aikaisemmilta hajukursseilta vanhan koirarouvan kanssa. Vetäjällä on niin työ- kuin harrastuskokemusta virkakoirapuolelta ja omaa kasvatustoimintaansa painottaa käyttökoiriin.
Alkunsa käytiin teoriaa parisen tuntia läpi. Kun tuon teoriaosuuden on parin vuoden aikana kuunnellut läpi ainakin kolme kertaa, niin se oli näpsäkästi pureskeltu läpi.
Lyhyesti sanottuna koira voi oppia tunnistamaan noin 2 000 erilaista hajua. Koiralla haju lähtee suoraan nenästä päänuppiin ja se tunnistetaan siellä. Ihmisellä vastaavassa tilanteessa viesti kulkee monen omituisen reitin kautta. Ja kyllähän koiralla on tuota hajupinta-alaa huomattavasti enemmän kuin ihmisellä. Yksi asia, mikä on hyvä muistaa; koira kyllä haistaa ja nenä toimii, vaikka suu olisikin auki.
Ruokatauolla hajustimme kukin omia harsotaitoksiamme läjän ja jaoimme niitä puhtaisiin lasipurkkeihin. Ihmisellähän esim.pää, kasvot, rintakehä ja selkä erittävät hyvin aromeja ja jokainen noista paikoista tuoksuu myös hieman erilaiselta. Sujauttelimme siis lappujamme rintaliiveihin, vyötärölle, paidan alle jne.
Jokainen osallistuja toi mukanaan valmiiksi puhdistetut lasipurkit kansineen. Itse olin pessyt ja keittänyt omia purnukoita sekä pussittanut kaikki omiin pusseihinsa. Kaiken varalta nappasin mukaan aamulla myös omaa "hajuvettäni" (=vettä, jossa olen pessyt itseäni ilman saippuaa).
Käytännön osuuksissa olin koiran kanssa lattiatasolla. Namit oli taskussa ja appari hoiti naksuttelun. Warma sai ensin haistella yhtä purkkia, jossa oli M-rouvan hajustama lappu. Appari hoiti hienosti naksuttelut. Naks, kun koiran nenä oli purkissa ja minä kaivoin kiltisti makupalan esiin. Koska olen aina saanut ohjeeksi "palkka aina hajulta", niin myös tässä kihdin uskollisesti noudatin tätä. Tätä mentiin ensimmäinen kierros. Warma teki työnsä, vaikka aivan lopussa unohtuikin haaveilemaan ja tarjoilemaan kaikkea muuta. Onnistumuseen lopetettiin.
Itse olin naksuttelijana valloittavalle vesikoiran pennulle. Taitava koiruus, mutta naksuttelija olisi saanut olla parempi. Olikin yllättävän vaikeaa naksutella toiselle.
Toisella kierroksella jatkoimme samaa, mitä ensimmäiselläkin. Warma oli paremmin perillä ja minä puolestani sain pidettyä yllä mielenkiintoa purkkia kohtaan. Vaihtelin aktiivisesti purkin paikkaa. Warman kieli oli myös aktiivisesti osallistumassa tähän touhuun.
Toisena päivänä aloitimme purkeilla. Warmalla oli yksi hajustettu ja yksi hajustamaton purkki. Pikkuherran kieli oli miltei nenää nopeampi ja purnukoita oli maisteltu kohta useampaan otteeseen. Jatkossa Warmalla tuleekin olemaan kannellisia purnukoita.
Purkkikierroksen jälkeen siirryimme ulos. Vetäjä demostroi vauvan talkilla, miten haju leviää. Kokeile koiran nenän korkeudella tuiskauttaa talkkia ilmoille ja näet, miten haju leviää.
Olin ensin vesikoiralle hajuna. Seisoin pienen matkan päässä vesikoirasta. Koiran ohjaaja teki valmistelunsa ja sitten oli minun vuoroni. Tiputin maahan hajustamani vaateartikkelin ja tuon pipon päällä esittelin vesikoiralle makupaloja. Seuraavaksi sitten vain tossua toisen eteen ja piiloon. Vesikoiralla ei mennyt kauaa ihmislöydössään!
Warman vuorolla ampaisimme paikalle. Koska olin unohtanut liinan kotiin ja liivit puolestaan ovat mystisessä piilossa, niin lähdimme liikkeelle perinteisellä pannalla ja hihnalla. Herra lähti reippaasti liikkeelle ja kipitimme pitkin pusikkoja. Jäljen tekijä ei aivan sellaista ryteikköä pitkin ollut ampaissut, mutta Warmalla oli vauhtia ja silloin mentiin suorinta reittiä. Itse asiassa jäljen tekijä oli kuulemma mennyt suhteellisen siistiä reittiä.
Toisella kierroksella vesikoira oli aivan eri innokkuusasteella liikenteessä. Taitava ja hurmaava vesikoira suoritti jäljen erinomaisesti.
Warman toinen jälki olikin jo ensimmäistä haastavampi. Vaikka ensimmäisen jäljen kohdalla meninkin jo sokkona (=minulla ei siis ollut tietoa reitistä), niin tällä kierroksella lähdettiin Warman kanssa molemmat sokkoina liikkeelle. Warma lähti reippaasti ja minä puolestani maltoin tulla rauhallisemmin perässä. Muutaman kerran Warma varmisti hajun suuntaa, mutta sokkona olemisessa olen mestari. Warma sai todellakin itse selviytyä jäljestä ja hyvin selviytyikin, ihminen löytyi ja koira sai ansaitsemansa mustamakkaran palaset. Vetäjä tuumasikin lopuksi, että Warma näyttäisi luontaisesti hakeutuvan tuulen alapuolelle. Warmahan ei siis mitään siisteintä reittiä valinnut kuljettavaksi. Hienosti Warmalla meni!
Kaiken kaikkiaan mukavat päivät ja tästä on hyvä jatkaa.
Kommentit
Lähetä kommentti